torstai 27. heinäkuuta 2017

Kun tutkija arviointiprosessin osti

Kirjoitan (vieläkin, vaikka aika pitkällä jo ollaan) systemaattista katsausta väitöskirjani aiheesta. Aina tasaisin väliajoin tarkistelen joitain tietoja ja yksityiskohtia artikkeleista itsestään. Yhtenä päivänä erästä systemaattiseen katsaukseeni tulevaa artikkelia uudelleen vilkaistessani huomasin sen etusivulle ilmestyneen sanan retracted eli suomeksi takaisin vedetty. Kirosin hiljaa mielessäni ja totesin, että empä taidakaan sisällyttää tätä kyseistä artikkelia katsaukseeni.

Artikkeli voidaan vetää takaisin useasta syystä: artikkelissa olevia kuvaajia tai tuloksia on voitu manipuloida, julkaisuun voi olla sisällytetty vain hypoteesia tukevat tulokset, eläin- tai kliinisten kokeiden eettisissä luvissa on voinut olla ongelmia tai puutteita ja n+1 muuta syytä. Yleensä takaisin vedetyssä artikkelissa olevia tuloksia käsitellään kuin niitä ei olisi koskaan julkaistu. Minun löytämässäni takaisin vedetyssä artikkelissa oli kyse tieteelliseen julkaisemiseen tärkeänä osana liittyvästä prosessista - vertaisarvioinnista. 

Ilmeisesti on mahdollista ostaa myös julkaisun tekoon liittyviä palveluita, lähinnä artikkelin kirjoittamista ja kielenkorjausta. Tämä on ihan ymmärrettävää ja järkevääkin, sillä todellakaan kaikki tutkijat eivät ole kirjailijoita tai englannin natiivipuhujia (tieteen kieli kun on englanti). Mutta, koska rahalla saa ja hevosella pääsee, niin on ilmeisesti myös mahdollista ostaa itselleen paljon muutakin, esimerkiksi vertaisarviointi! Eli käytännössä joku henkilö/yritys myy palveluna vertaisarviointeja henkilöltä X, joka voi olla joko täysin kuvitteellinen henkilö kuvitteellisilla tieteellisillä meriiteillä ja yhteystiedoilla tai oikea henkilö väärillä yhteystiedoilla. Kun ko. yhteystiedoilla sitten haetaan vertaisarviointia niin sellainen kyllä saadaan, mutta se ei vain vastaa tieteellistä vertaisarviointia -  arviota ei suorita toinen samalla alalla oleva tutkija, arviossa ei osata ottaa kantaa tutkimusasetelman tai päätelmien ongelmiin, valittuihin tilastotieteen menetelmiin jne. Täyttää kakkaa koko vertaisarvio siis niin sanotusti ja ihan takaisin vedon arvoinen juttu.

Tässä vaiheessa täytyy kiittää tiedeyhteisön sisäistä totuuteen pyrkimistä siitä, että yleensä havaitut ongelmat tuodaan julki ja väärä tieto ei pääse leviämään. Tietenkään tämä prosessi ei ole aukoton ja varmasti on olemassa useita julkaisuja, joissa on tahallista tai tahatonta väärää tietoa. Mutta jotain kuitenkin.

Loppuun vielä linkki COPEn lausuntoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti