perjantai 28. lokakuuta 2016

WANTED: kirjoittajia blogiin

BioPeople-blogi on ollut toiminnassa nyt reilut 2 vuotta. Tämä blogi sai alkunsa neljän oululaisen biokemistikaveruksen halusta popularisoida tiedettä ja päästää sisäinen luova persoonansa vapaaksi. Ajan kuluessa enemmistö (3/4) meistä on valmistunut ja siirtynyt työelämään ja viimeinenkin on opintojensa loppusuoralla, joten meidän tiedot biokemian perusopinnoista alkaa pikkuhiljaa vanhentua. Kiirettäkin saattaa välillä pitää itse kullakin. Siksi tarvitsemmekin joukkoomme uutta verta (Toim. huom. Vampyyrimaisilla taipumuksillamme ei ole mitään tekemistä asian kanssa).

Eli haemme BioPeople blogiin uusia kirjoittajia! Tähän pitäisi nyt varmaan laittaa ihan jumalattoman pitkä listaus ominaisuuksia ja taitoja vähän nykyisten työpaikka-ilmoitusten hengessä (you know, vastavalmistunut 10 vuoden työkokemuksella jne), mutta oikeastaan meille on tärkeintä se, että haluat osallistua tämän blogin tekoon. Opiskelija-status biokemialla Oulussa on tietenkin suotavaa ja suomen kielen kirjallisesta osaamisesta sekä jonkinlaisista aikatauluttamistaidoista on hyötyä blogitekstien tuottamisessa.

Tule siis mukaan BioPeoplen kirjoittajaksi! Kirjoitustesi aiheet voit valita itse omien kinnostustesi mukaan: aiemmin tässä blogissa on ilmestynyt kaikkea tieteellisistä iskurepliikeistä aina elämänohjeisiin ja työnhakuneuvoihin, omien kokemuksien kertoiluja unohtamatta. Turhan vakavissaan ei kannata tätä asiaa ottaa - tämä ei ole työ vaan harrastus, joten tekemisen on oltava mieluista eikä stressaavaa. Yhden blogitekstin kirjoittamiseen menee aikaa noin 1-3h, riippuen lähteiden määrästä, kuinka pitkästi kirjoitat (yleensä 200-400 sanaa) ja muokkaatko kuvia postaukseesi. Yleensä julkaisemme 1 tekstin per viikko ja kirjoitusvuoro tulee noin kerran kuussa per neesu. Kirjoittajille on omat WhatsApp- ja IRC-ryhmät, joissa voidaan yhdessä keskustella teksti-ideoista ja päättää kirjoitusvuoroista.

Jos kiinnostus heräsi, niin nakkaa jotakuta meistä maililla! Osoitteet löytyvät oikealta sivupalkista.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti