keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Avautumispostaus osa 2: Koe-eläimet

No nyt! Nyt suoni puhkesi ohimolta! Olen valmis avautumaan koe-eläimistä!

Miksi kannatan koe-eläinten käyttöä? 

Kuten aiemmin olen ilmaissut, minä kannatan koe-eläinten käyttöä lääketieteen tutkimuksessa. Olen myös valmis paasaamaan asiasta suu vaahdossa, koska TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ. 

Älkää nyt käsittäkö väärin. En missään tapauksessa nauti eläinten kiusaamisesta, ja pyrin omassa työssäni tuottamaan niin vähän tuskaa koe-eläimille kuin mahdollista on. Tosiasia kuitenkin on, että tutkimuksen nimissä eläimille aiheutetaan stressiä ja kipua, joka päättyy eläimen lopettamiseen. 

Mitä koe-eläinten hyväksi tehdään tällä hetkellä?

Eläinten kärsimystä koetetaan vähentää monilla lainsäädännön keinoilla. Tärkeimpänä mantrana kaikille tutkijoille opettetaan 3 R:ää,  replacement, reduction, refinement, eli suomeksi korvaa, vähennä ja paranna menetelmää (tai jotain sinne päin). Käytännössä siis eläinkokeiden sijaan pyritään tekemään testaukset esimerkiksi soluviljelmillä ja jos eläikokeet ovat välttämättömiä, eläinmäärän täytyy olla mahdollisimman pieni. Lisäksi tutkimusmetodeja pyrtään kehittämään niin, että tutkimus olisi mahdollisimman tarkkaa ja tehokasta, jolloin pienempikin eläinmäärä riittäisi.

Tästä on seurannut monta hyvää asiaa. Koe-eläinten olot ovat inhimillistyneet ja niille esimerkiksi tarjotaan virikkeitä. Eläimiä ei saa kuka tahansa tomppeli käsitellä, vaan tutkijoita koulutetaan lajikohtaisesti suorittamaan perustoimenpiteitä oikein. Käytämme valtavasti aikaa eläimen hyvinvoinnin varmistamiseen, ja niin sen kuuluu ollakin. Mutta myös huonoja puolia on.

Jatkuva paine pienentää eläinmääriä on tutkimuksiin, joiden tuloksista ei oikeastaan voi sanoa mitään. Tiedettä ei nimittäin tehdä hienoilla olettamuksilla, vaan tilastotieteellä. Jos eläimiä on esimerkiksi kolme, ja yhdellä sattuu olemaan käyttäytymistestiä tehdessä huono päivä, voi tilastollisen merkittävyyden vetää pöntöstä alas. Sellaista tutkimusta tehdessä tulee tuhlanneksi aikaa, rahaa ja eläimiä. Jos tutkijat tekisivät tutkimuksen hieman isommalla eläinmäärällä, tulokseen voisi luottaa, eikä koko koetta tarvitsisi uusia. Onneksi tähän ollaan reagoimassa, hitaasti tosin. Huhtikuussa uutisoitiin, että Britannian apurahanmyöntäjät alkavat vaatia hakijoilta laskelmia projektin tilastollisesta merkittävyydestä -toisin sanoen, onko eläimiä tarpeeksi.


Ja mikä sai suonen puhkeamaan?

Viimeisimpänä se, kun tuttavaani pyydettiin pitämään esitelmä tutkimuksestaan, ja häntä neuvottiin välttämään mainitsemasta koe-eläimiä. Jotenkin tuntuu, että koe-eläinten kanssa tekemisissä olevia saa vapaasti vihata. Tutkijoita hyssytellään olemaaan hiljaa omasta työstään, koska joku eläinaktivisti voi olla kuulolla. Miksi tutkijan pitäisi vaieta? Hän ei riko lakia, toisin kuin eläinsuojelijoiden ääriaines. Eri tutkijatahot ovat kertoneet auton renkojen puhkomisesta, vaatteiden töhrimisestä ja uhkausviesteistä. Monet aktivistit jaksavat myös inttää vaihtoehtoisista toimintatavoista. Kyllä, sitä me tutkijatkin haluaisimme, mutta se ei ole aina mahdollista. Mitä meidän pitäisi tehdä tätä ihmeellistä kaikenkattavaa vaihtoehtoa odotellessa? Lopettaa tutkiminen?




Lisäys: Luin viimeisintä Naturen numeroa (14.5.2015). En tiennyt, että EU:ssa on ollut vireillä kansalaisaloite eläinkokeiden lopettamisesta kokonaan. Aloitteen kuuleminen ei ollut kummoinen, mutta on huolestuttavana, että aloite ylipäätään keräsi tarvittavat miljoona nimeä. Toisekseen jutussa mainitaan, kuinka Max Planck -instituutin kädellisiä tutkiva ryhmä siirtyi rottiin, koska ryhmän johtaja, neurotutkija Nikos Logothesis, ei kestänyt jatkuvaa itseensä ja perheeseensä kohdistuvaa uhkailua. Melkoinen menetys neurotieteelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti