Miehet ovat maasta, naiset maasta

Tämänkertaisen tekstin aihe tuli mieleeni suihkussa.Siinä kun oma sukupuoli oli kovin selvästi esillä, aloin pohtia miesten ja naisten eroja. Itselläni on aina ollut mutkaton suhtautuminen vastakkaiseen sukupuoleen. Minulla on paljon sisarruksia, eikä meistä kasvatettu erityisen sukupuolittuneesti. Kaikki osallisutivat maatalon töihin sen kuin ehtivät. Ainoa asia, missä sukupuoli tuli esiin, oli raskaiden tavaroiden nostelu. Minun nirunaru-käsillä ei nosteta vasikoita yhtä kepeästi kuin veljeni muskeleilla. Tuollaiset asiat olivat mielestäni itsestäänsevyyksiä, joten hämmenyin kovasti kun lähdin opiskelemaan ja tapasin aivan erimieltä olevia ihmisiä. Tunnen paljon miespuolisia teekkareita, joiden kokemukset vastakaisesta sukupuolesta ovat peräisin lähinnä Ylilaudalta, joten olen joutunut väittelemään naisten ja miesten eroista aika usein. Yleensä keskustelu pyörii rankkojen stereotypioiden ympärillä: naiset ovat huonompia matematiikassa, miehet ovat sosiaalisesti taidottomampia  jne jne. Olen myös saanut paskaa niskaan ihmisiltä, jotka eivät siedä puhettakaan sukupuolten eroista.

Kuinka naiset ja miehet sitten oikeastaan eroavat? En pidä mutuilusta, vaan haluan mitattua tietoa. Sukupuolieroja käsitteleviä tutkimuksia julkastaan aina silloin tällöin. Muun muassa tällaisia asoita on havaittu:

1. Naiset ja miehet ovat keskimäärin yhtä hyviä matematiikassa..

...muta miehet ovat enemmän edustettuina sekä parhaiden että huonoimpien oppiaiden keskuudessa, sanoo eräs tutkimus.

2. Miehet ovat parempia arvioimaan henkilön koon tämän äänen perusteella

Hieman hämmentävä taito, mutta tutkijat arvelevat sen olevan tärkeä sosiaalisessa kanssakäymisessä. 

3. Naiset ahdistuvat herkemmin kodin sotkuisuudesta

Naiset eivät ole automaattisesti siistimpiä kuin miehet, mutta Arizonan yliopiston tutkimuksen mukaan KESKIMÄÄRIN naiset ärsyyntyvät sotkuisuudesta helpommin kuin miehet, joten he myös tarttuvat herkemmin toimeen ja tekevät enemmän kotitöitä. Tämä päti silloinkin kun heteropariskunnan mies ei käynyt lainkaan päivätöissä. Homopareilla on työt jakautuvat tasaisemmin.

4. Miehet ja naiset suunnistavat eri tavoin

Naiset käyttävät miehiä enemmän maamerkkejä, kun taas miehet  seuraavat reittiohjeita. Näin ainakin mikäli uskotaan reesusapinoilla teetettyä testiä.

5. Naiset huolestuvat helpommin

Naisilla on miehiä enemmän reseptoreja serotoniini-nimiselle aivojen välittäjäaineelle. Naisilla on myös vähemmän proteiinia, joka kierrättää tätä välittäjäainetta. Serotoniini vajaus aiheuttaa alakuloisuutta sekä masenuneisuutta, mikä onkin paljon yleisempää miehillä kuin naisilla.

Kummassakin sukupuolessa on hyvät ja huonot puolet. Emme ole samanlaisia, mutta molemmat ovat yhtä tarpeellisia. Ei viitsitä tapella näistä asioista enää. Loppuun vielä kissavideo, koska internet:

-Ninni

P.S. En innostu lasten kasvattamisesta sukupuolirooleihin sen enempään kuin sukupuolettomastakaan kasvatuksesta. Lähipiirin lasten perusteella totean, että lapsi on onnellisimmillaan, kun saa itse päättää leikkiikö nukeilla vai traktoreilla.

Kuulumisia

Meinasin kirjoittaa vihdoin ja viimein soijasta, mutta lykkääntyi taas sekin juttu. Perjantaina on tämän kevään viimeinen tentti ja tämä loppukevät on ollut aika väsyttävää ja olen lähinnä rämpinyt kursseja ja tenttejä läpi osittain myös sen takia, että olen välillä laiskotellut ja aikatauluttanut hommia aika huonosti. Lisäksi on myös ollut paljon aikavieviä opintojen ulkopuolisia velvollisuuksia. Perjantaina on biokemian pääsykokeet ja jos ennätän omasta kokeesta ajoissa pois käyn kurkkaamassa, josko näkisin muutaman tulevan fuksulaisen.

Ensi viikko onkin sitten viimeinen viikko Oulussa ennenkuin lähden Tukholmaan työharjoitteluun kesäksi. Toivon kovasti, että maisemanvaihto ja harjoittelu lataisivat akkuja syksyn maisterikursseja varten ja ehkä opiskelumotivaatio nousisi siinä samalla.

Tämän viikon postauksessa ei nyt oikein ollut mitään pointtia, mutta lähden tästä kohta pyöräilemään Kristalle enkä ehdi miettiä tätä enempää.

Aminohappohistoriaa

Muinaisosastolta päivää, on taas pienen historiatuokion aika!

Väitetään, että hyvä biokemisti tuntee aminohappojen yksi- ja kolmekirjaimiset lyhenteet sekä osaa piirtää vähintään kaikki 20 luonnollista aminohappoa tuosta vaan ulkomuistista. Tästä syystä niitä myös jankataan biokemian kursseilla aika ajoin. Aminohappojen nimissä on suurta vaihtelua eivätkä ne yksi- ja kolmekirjaimiset lyhenteetkään aina mene ihan loogisesti. Tästä syystä niiden ulkoa opettelu ei aina mene kuten Strömsössä. Mistä tämä sitten johtuu, miksei ole kehitetty jotain helpompaa ja loogisempaa systeemiä aminohappojen nimille? Tässä hieman historiaa aminohappojen nimien takaa.

Aminohappojen löytäminen

Saffranin artikkeli vuodelta 1998 (Amino acid and parlor games: from trivial names to a one-letter code, amino acid names have strained students' memories. Is a more rational nomeclature possible? Biochem Educ. 26, p. 116-18) kuvaa lyhyesti, mutta silti yllättävän kattavasti aminohappojen nimeämisen logiikkaa ja historiaa sekä ehdottelee parannusideoita nimeäniseen. Kannattaa vilkaista jos kiinnostaa.

Suurin osa aminohapoista (18 kpl) on pystytty eristämään ja tutkimaan jo 1800-luvulla pääasiassa saksalaisten tutkijoiden toimesta. Tämän ajan menetelmät proteiinien hajotukseen oli kohtalaisen kova: keittäminen joko hapossa tai emäksessä. Tästä syystä kahden aminohapon löytäminen jäi seuraavalle vuosisadalle, koska eiväthän sen ajan tutkijat arvanneet, että kyseinen käsittely saattaisi hajottaa myös aminohappoja.

Jotain logiikkaa aminohappojen nimien takaa

Let's face it, paras logiikka aminohappojen nimien takana on loppuliite -iini, joka tulee sanasta amiini. Typpiryhmähän löytyy jokaisesta aminohaposta. Muutoin nimi viittaa yleensä lähdemateriaaliin, erikoispiirteeseen  tai kemialliseen rakenteeseen.

Juustoa, parsaa ja vehnää - niistä on pienet aminohapot eristetty!

Alaniini - Tämän aminohapon ajateltiin sisältävän aldehydi(AL)-ryhmän, vaikka näin ei ollut. Nimi jäi silti.

Arginiini - Eristettynä muodostaa vaaleita, hopeisena kimaltavia kiteitä. Etuliite tulee kreikan hopeaa tarkoittavasta sanasta, argyros.

Asparagiini ja aspartaatti - Molemmat eristettiin alunperin parsan (engl. asparagus) mehusta.

Fenyylialaniini - Nimi perustuu kemialliseen rakenteeseen: bentseeniryhmä (engl. phenyl), joka on kiinnittynyt alaniiniin.

Glutamiini ja glutamaatti - Molemmat eristettiin alunperin vehnäproteinista, gluteiinista.

Glysiini - Maistuu makealta, etuliite gly(glu) tulee kreikan makeaa tarkoittavasta sanasta, glykos.

Histidiini - Eristettiin alunperin kudoksista. Etuliite tulee kreikan kudosta tarkoittavasta sanasta, histos.

Isoleusiini - Nimi perustuu kemalliseen rakenteeseen tai oikeammin ajatukseen siitä, että isoleusiini on leusiinin isomeeri (sama molekyylikaava, eri rakenne). 

Kysteiini - Eristettiin alunperin virtsasta ja virtsahan tulee virtsarakosta, tai kuten aikoinaan kyseistä elintä nimitettiin, kystasta (engl. cyst).

Leusiini - Eristettynä muodostaa valkoisia kiteitä. Etuliite tulee kerikan valkoista tarkoittavasta sanasta, leukos.

Lysiini - Eristettiin alunperin hajoamassa (lyysi) olevista kudoksista.

Metioniini - Nimi perustuu kemialliseen rakenteeseen: ME (metyyli) + TIO (rikki) +N + IINI (amiini). 

Proliini - Nimi perustuu kemialliseen rakenteeseen: PyrROL (pyrroliinirengas) + IINI (amiini).

Seriini - Eristettiin alunperin silkkiin kiinnittyvästä proteiinista. Etuliite tulee latinan silkkistä tarkoittavasta sanasta, sericus.

Treoniini - Nimi perustuu kemialliseen rakenteeseen: Rakenne muistuttaa tiettyä sokeria, treoosia (engl. threose). Toinen myöhemmin löydetyistä aminohapoista!

Tryptofaani - Toinen myöhemmin löydetyistä aminohapoista ja siitä syystä myös nimikin perustuu vähän erikoiseen asiaan, nimittäin proteiinin hajotuksessa käytettyihin entsyymeihin: TRYP (trypsiini) + T (pepTiini-entsyymi) + OFAANI (täysin keksitty liite, sama kuin sellofaanissa).

Tyrosiini - Eristettiin alunperin juustosta. Etuliite tulee kreikan juustoa tarkoittavasta sanasta, tyros.

Valiini - Nimi perustuu kemialliseen rakenteeseen: VAL(valeriinihappo) + IINI (amiini).

Avautumispostaus osa 2: Koe-eläimet

No nyt! Nyt suoni puhkesi ohimolta! Olen valmis avautumaan koe-eläimistä!

Miksi kannatan koe-eläinten käyttöä? 

Kuten aiemmin olen ilmaissut, minä kannatan koe-eläinten käyttöä lääketieteen tutkimuksessa. Olen myös valmis paasaamaan asiasta suu vaahdossa, koska TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ. 

Älkää nyt käsittäkö väärin. En missään tapauksessa nauti eläinten kiusaamisesta, ja pyrin omassa työssäni tuottamaan niin vähän tuskaa koe-eläimille kuin mahdollista on. Tosiasia kuitenkin on, että tutkimuksen nimissä eläimille aiheutetaan stressiä ja kipua, joka päättyy eläimen lopettamiseen. 

Mitä koe-eläinten hyväksi tehdään tällä hetkellä?

Eläinten kärsimystä koetetaan vähentää monilla lainsäädännön keinoilla. Tärkeimpänä mantrana kaikille tutkijoille opettetaan 3 R:ää,  replacement, reduction, refinement, eli suomeksi korvaa, vähennä ja paranna menetelmää (tai jotain sinne päin). Käytännössä siis eläinkokeiden sijaan pyritään tekemään testaukset esimerkiksi soluviljelmillä ja jos eläikokeet ovat välttämättömiä, eläinmäärän täytyy olla mahdollisimman pieni. Lisäksi tutkimusmetodeja pyrtään kehittämään niin, että tutkimus olisi mahdollisimman tarkkaa ja tehokasta, jolloin pienempikin eläinmäärä riittäisi.

Tästä on seurannut monta hyvää asiaa. Koe-eläinten olot ovat inhimillistyneet ja niille esimerkiksi tarjotaan virikkeitä. Eläimiä ei saa kuka tahansa tomppeli käsitellä, vaan tutkijoita koulutetaan lajikohtaisesti suorittamaan perustoimenpiteitä oikein. Käytämme valtavasti aikaa eläimen hyvinvoinnin varmistamiseen, ja niin sen kuuluu ollakin. Mutta myös huonoja puolia on.

Jatkuva paine pienentää eläinmääriä on tutkimuksiin, joiden tuloksista ei oikeastaan voi sanoa mitään. Tiedettä ei nimittäin tehdä hienoilla olettamuksilla, vaan tilastotieteellä. Jos eläimiä on esimerkiksi kolme, ja yhdellä sattuu olemaan käyttäytymistestiä tehdessä huono päivä, voi tilastollisen merkittävyyden vetää pöntöstä alas. Sellaista tutkimusta tehdessä tulee tuhlanneksi aikaa, rahaa ja eläimiä. Jos tutkijat tekisivät tutkimuksen hieman isommalla eläinmäärällä, tulokseen voisi luottaa, eikä koko koetta tarvitsisi uusia. Onneksi tähän ollaan reagoimassa, hitaasti tosin. Huhtikuussa uutisoitiin, että Britannian apurahanmyöntäjät alkavat vaatia hakijoilta laskelmia projektin tilastollisesta merkittävyydestä -toisin sanoen, onko eläimiä tarpeeksi.

Ja mikä sai suonen puhkeamaan?

Viimeisimpänä se, kun tuttavaani pyydettiin pitämään esitelmä tutkimuksestaan, ja häntä neuvottiin välttämään mainitsemasta koe-eläimiä. Jotenkin tuntuu, että koe-eläinten kanssa tekemisissä olevia saa vapaasti vihata. Tutkijoita hyssytellään olemaaan hiljaa omasta työstään, koska joku eläinaktivisti voi olla kuulolla. Miksi tutkijan pitäisi vaieta? Hän ei riko lakia, toisin kuin eläinsuojelijoiden ääriaines. Eri tutkijatahot ovat kertoneet auton renkojen puhkomisesta, vaatteiden töhrimisestä ja uhkausviesteistä. Monet aktivistit jaksavat myös inttää vaihtoehtoisista toimintatavoista. Kyllä, sitä me tutkijatkin haluaisimme, mutta se ei ole aina mahdollista. Mitä meidän pitäisi tehdä tätä ihmeellistä kaikenkattavaa vaihtoehtoa odotellessa? Lopettaa tutkiminen?

Lisäys: Luin viimeisintä Naturen numeroa (14.5.2015). En tiennyt, että EU:ssa on ollut vireillä kansalaisaloite eläinkokeiden lopettamisesta kokonaan. Aloitteen kuuleminen ei ollut kummoinen, mutta on huolestuttavana, että aloite ylipäätään keräsi tarvittavat miljoona nimeä. Toisekseen jutussa mainitaan, kuinka Max Planck -instituutin kädellisiä tutkiva ryhmä siirtyi rottiin, koska ryhmän johtaja, neurotutkija Nikos Logothesis, ei kestänyt jatkuvaa itseensä ja perheeseensä kohdistuvaa uhkailua. Melkoinen menetys neurotieteelle.