keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Uuden akateemisen vuoden aloitus

2016-2017

Krista

Yritin muistella, että mitä viimeksi tuli kirjoitettua vastaavanlaiseen postaukseen, mutta sekä muisti että Google-sedän hakutoiminto pettivät minut tällä kertaa :(  Että anteeksi jos tulee toistoa.

Näitä kaunokaisia löytyy metsästä just nyt!
Mistä sitten huomaa akateemisen vuoden taas alkaneen? Aiemmin olisin vastannut suuna päänä että Vulcanaliasta (tai tarkemmin Vulcan etkoista) tietenkin! Nykyään...No, ruokalaan tarvitsee jonottaa. Tai oikeastaan ei kannata mennä ollenkaan 11.15-12.15 välisenä aikana. Kevättä kohti ruuhkat helpottuu ku väki vähenee ja kesällä voi mennä ihan millä kellonlyömällä vaan syömään, kunhan lounaspaikka vaan on auki ja ruuhkaksi kutsutaan sitä, kun joku muukin on linjastolla yhtä aikaa itsesi kanssa. Ah, auvoa. Heinäkuu varsinkin on ihan ässä työskentelykuukausi kun kaikki muut on lomalla eli laitteet ja labrat ovat vapaina eikä mihinkään tarvi jonottaa. Suosittelen. Lomailla ehtii sitte vaikka näin sienestys- ja marjastusaikaan tai ottaa pitkän joululoman.

Tämän akateemisen vuoden tavoitteet on aika selvät: ekat julkaisut pitäis saada pakettiin ja julkaistuiksi sekä aloitella uutta aluevaltausta (tai oikeastaan kahta). Eli paljon puuduttavaa istumista ja kirottua kirjoitusta, mutta kevään myötä enemmän lepposia labrahommia myös.


Ninni

Mistä tietää akateemisen vuoden alkaneen? Siitä että kaikki ovat kipeänä töissä. Ja siitä että Savotta-kahvila avaa taas ovensa ja voin käydä hätätapauksessa hakemassa evästä sieltä. Kyseinen kahvila on lukuvuoden aikana auki peräti kolmeen. Huomattavaa luksusta Kuopiossa.

Viime viikon postauksesta kaikki varmaan näkivät mitä minun akateemisen vuoden vaihteessa tapahtui. Nyt ovat sukulaiset tyytyväisiä taas seuraavat kymmenen vuotta ja minä saan jatkaa normaalia elämää. Minulla on jo lista ihania vapaa-ajan projekteja, joihin on mukava upota töiden jälkeen. Olen kehittynyt töiden jättämisessä töihin, kiitos käsitöiden. Tämä tuleekin tarpeen. Syyslukukausi on lyhyt ja vaikka työsopimukseni jatkuukin uuden vuoden jälkeen, niin joulu on sellainen henkinen haamuraja, johon mennessä pitää olla asioita tehtynä. Kirjoitan toista artikkeliani ensimmäisen ollessa vielä revareiden kynsissä. Hirvittää minkälainen tyrmäys sieltä tulee. Jouluun menessä on toivottavasti ensimmäinen versio kasassa niin saan jouluilla hyvällä mielellä. Keväällä pitää ruveta keräämään dataa väikkärin viimeiseen artikkeliin! HUI! Onneksi lähiaikoina on tiedossa kaikkea kivaa, kuten reissu Saksaan.

Alkavan akateemisen vuoden tavoitteet: töissä kaksi artikkelia ulos, vapaa-ajalla uusia vaatteita ja hattu!


Memmu

Otetaan alkuun sama kysymys kuin emännillä: mistä huomaa akateemisen vuoden alkaneen? Kuten Krista jo totesikin, aina ennen se on ollut Vulcan etkot (eli virallisten lukukauden avajaisbileiden aloittelupippalot histonilaisten kanssa). Tämä lukuvuosi on itselläni kuitenkin ensimmäinen, kun en ole enää opiskelija, enkä asu Oulussa. Opiskellessa en koskaan käynyt virallisissa avajaisjuhlissa - ei sillä, että Oulun yliopiston (OY) Saalastinsaliin mahtuisikaan koko yliopiston väki. Tänä vuonna kuitenkin osallistuin töiden puolesta OY:n ja Kajaanin yliopistokeskuksen akateemisen lukuvuoden avajaisjuhlaan täällä Kainuun kamaralla. Ohjelma ei ollut erityisen pitkä, mutta E. Hartemaan lauluesitykset olivat kyllä erittäin vaikuttavia! Ja tulihan se yliopiston rehtori Niinimäkikin nähtyä. Minut voi koettaa bongata laulamasta Nälkämaan laulua täältä.

Mitä tavoitteita minulla on kuluvalle lukuvuodelle? Jatkaa tutkimusta biosensoreiden parissa, käydä parilla työreissulla verkostoitumassa, popularisoida tiedettä, olla aktiivinen työyhteisössä esim. keilauksen järjestämisessä... Oikeastaan tavoitteena on jälleen uuden ison kokonaisuuden hahmottaminen ja parhaiden ratkaisujen löytäminen. Sitten siviilipuolella onkin vähän selkeämmät sävelet: salibandy ja Pohjois-Suomen kolmosdivari! Katsotaan tuleeko uudella joukkueella turpaan vai yllätetäänkö itsemme!

Loppuun vielä syksyinen kuva työmatkalta:



torstai 15. syyskuuta 2016

(Syöpä)uutisia

Seuraan erilaisia medioita vaihtelevalla taajuudella ja mielenkiinnolla. Viime viikkoina silmiini ja korviini on sattunut muutama mielenkiintoinen uutinen, joita on tässä ehkä syytä nostaa esille. Linkkejä klikkaamalla pääset käsiksi alkuperäisiin uutisiin.

Syöpähoitojen tulevaisuus

Olen niii-in iloinen, että muutamat kansalliset syöpätutkimuksen huippunimemme ovat viime aikoina rummuttaneet syöpälääkkeiden kehitystä ja syöpätutkimusta valtamedioissa. Oma lehmähän on tietenkin ojassa (mahdollisia tulevaisuuden lääkkeitä kehittää ja valmistaa yritys, jota he itse ovat olleet perustamassa), mutta ei se minua ainakaan haittaa. Niinhän sitä sanotaan että kaikki näkyvyys, joskus se negatiivinenkin, on hyvästä.

Mistä siis on kyse? Professorit Akseli Hemminki ja Heikki Joensuu (hyvä haastattelu, katsokaa!) Helsingin Yliopistosta ovat kumpikin tahoillaan puhuneet tulevaisuuden syöpähoidoista. Puheissa ja teksteissä ovat nousseet esille mm. termit syövän täsmähoito ja immunoterapia. Aihe on toki tärkeä, koska syöpähoidot elävät murroskautta ja perinteisistä sytostaatti- ja sädetyshoidoista pyritään pääsemään eroon niiden merkittävien haittavaikutuksien (kaikki väliltä kosmeettiset haitat, kuten tukan lähtö, ja fyysiset haitat, kuten laihtuminen oksentelun takia) takia. Suomalaisia tutkimusryhmiä on myös mukana kehittämässä näitä hoitoja (ensimmäisinä maailmassa!), joten niistä on hyvä ja helppo puhua. Ja onhan se nyt mahtavaa, että suurempikin yleisö saa tietää millaista työtä Suomessa tehdään syöpätutkimuksen saralla - sana tutkimus kun ei välttämättä kerro mitään ja voi tarkoittaa aivan eri asioita alasta riippuen. 

Roger Tsien on kuollut :(

Roger Tsien, lähde Nature.
Ja jos nimi ei sano mitään niin ehkäpä sanat green fluorescent protein (GFP lyhyesti) sitten soittavat kelloja. Kyseessä on siis se tyyppi, jonka elämäntehtävänä on ollut kehittää erilaisia värikkäitä merkkiaineita, joilla voidaan tunnistaa mihin kohtaan solua tietty proteiini on asettunut. Väitöskirjatyössään hän huomasi että Aequorea victoria-meduusan GFP-proteiini hohtaa UV-valossa vihreänä ja että se voidaan molekyylibiologian keinoin liittää johonkin toiseen kohdeproteiiniin. Tällöin kohdeproteiinin sijainti solussa (esim. tumassa tai mitokondriossa) voidaan havaita vihreänä hohtavan värin sijainnin perusteella.  Siitä eteenpäin hän käyttikin aikaansa GFP-proteiinin rakenteen selvittämiseen ja luodakseen kokonaisen väripaletin eri sävyissä hohtavia proteiini-väriaineita.

Kyseinen herrasmies sai myös kemian Nobel-palkinnon vuonna 2008 yhdessä Osamu Shimomuran ja Martin Chalfien kanssa. Hän kuoli ollessaan 64-vuotias (kuolinsyytä en löytänyt).

Muistakaa välinepuhtaus!

Ei mulla muuta, mutta ettäs tiedätte että säkkipilliä soittaessakin voi henki mennä - ainakin jos välineet ovat likaiset (tai miksei silloinkin, kun nuotti ei oikein osu kohdilleen). Yksi henkilö on hengestään jo päässyt, vaikkakin vasta vuosien oireilun jälkeen (hän kuoli lopulta keuhkokuumeeseen). Aiemmin säkkipillit valmistettiin nahasta, jonka käsittelyprosessin takia se on hieman antiseptinen ja siten huono kasvualusta sienille. Nykyisillä, synteettisillä säkkipilleillä asia on toisin ja kuumankosteaan soittimeensa voi saada loisimaan vaikkapa keuhkokuumetta aiheuttavan sienilajin. 

Lopuksi

Kirjoittajat näkivät toisiaan pitkästä aikaa ja iloisissa merkeissä viime viikolla. Huonolaatuinen kuvatodiste alla :)

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Tulevaisuus maisterin jälkeen - onko sitä?

Väikkäri vai vaihtoehtoinen tie?

Perusopintojen aikaan on hankala nähdä mitä opintojen jälkeen tapahtuu. Muistan, että pitkään minulla oli tähtäimessä kurssien kunnialla suorittaminen ja lopullisena tavoitteena gradun synnyttäminen. Vaan entäs elämä maisterin jälkeen? Se tuntui kaukaiselta ajatukselta, mutta tulikin vastaan nopeammin kuin ehti kissaa sanoa!

Kuten aiemmassa postauksessa mainitsin oli interrail-matkani täynnä kasvukysymyksiä. Koska olen tänä vuonna valmistunut maisteriksi, kyselivät kaverit minulta luonnollisesti tulevaisuuden suunnitelmistani. Tästä syystä myös monet tämän vuoden postaukseni käsittelevät tulevaisuutta. Useiten minulta kysyttiin aionko jatkaa opiskeluja vielä väitöskirjaan asti. En tiedä. Eikä tämä minun mielestäni ole sellainen asia, joka pitäisi lyhyellä aikavälillä heti nyt päättää, sillä siihen projektiin sitoudutaan ainakin neljäksi vuodeksi. Täytyy olla varma, että pitää aiheesta ja on motivoitunut tutkimuksen tekemisestä. Näin kärjistetysti, on tietenkin muitakin syitä väitöskirjan tekoon kuten kutsumus, tieteellinen kunnianhimo jne. Tytöt voivat omalta osaltaan kommentoida kuinka päätyivät tekemään väikkäriä.

Minä pidän tutkimuksen tekemisestä, mutta suurin kysymysmerkki minulle ja varmasti monille perustutkintoa suorittaville (ehkä jopa osalle väitöskirjantekijöistäkin) on, että mikä on vaihtoehto akatemialle? Teollisuus, yksityinen sektori, mikä? Tämän ja parin muun syyn takia olen nyt rauhassa töissä projektitutkijana ja pohdin omaa tulevaisuuttani. Koska uskon, että tohtorin tutkinto itsessään on selkeää kauraa, niin en paneudu siihen tässä enempää. Olen myös sen verran laiskana tänään, että nuo muut vaihtoehdot jätän listaamatta, mutta onneksi ammattiliitto on jo valmiiksi listannut työtehtäviä (linkki täällä). 

Niin ja sitten itse asiaan. Koska kouluttautuminen on aina hyvästä ja ei koskaan tiedä mistä itsensä tulevaisuudessa löytää, olen minäkin päättänyt alkaa jälleen opiskelemaan (näin puolen vuoden tauon jälkeen). Tai siis minä_kin_, koska Ninni aikoi opetella koodaamaan (respect!) :D Haluan ymmärtää paremmin tuota minulle erittäin vierasta yritysmaailmaa, joten menin avoimeen ammattikorkeaan ja otin peruskurssin yritystaloudesta. [Toim.huom. fiksuna olisin käynyt jonkun talouskurssin jo opintojen aikaan Oulussa] Jospa nämä silmät hieman avartuisivat ja saisin selville onko yritysmaailma enemmän minun heiniä kuin akatemia. Olipa tai eipä, niin tulos se on negatiivinenkin tulos! Tutkimus on joka tapauksessa se minun juttu.

Eli sanomani yrittää olla; tulevaisuus alkaa perusopintojen jälkeen, mutta sitäkään ei tarvitse heti olla kiveen hakkaamassa. Vaihtoehtoja saa rauhassa katsella ja miettiä itselleen sopivinta. Myös tohtorin jälkeen pystyy siirtymään yritysmaailmaan halutessaan, niin miksipä ei myös toisinpäin (mikä toki voi aiheesta riippuen olla hieman hankalampaa, muttei mahdotonta).

Näillä tsempeillä mahtavaa uuden lukukauden alkua fukseille ja vanhoille opiskelijoille, sekä jo valmistuneille konkareille!

<3: Memmu


keskiviikko 31. elokuuta 2016

Miten vaikeaa loman vietto voi olla???

Noniin, täällä sitä ollaan. LOMALLA. Viime viikolla potkaisin käyntiin kolmen viikon loma, jonka aikan minun on tarkoitus askarrella, leipoa ja ennen kaikkea tehdä massiivinen 19 sivun kotitehtävä.

En tiedä miksi, mutta aloitan lomat sairastamalla. Tällä kertaa nousi kuume ja röörit tukkeutuivat jo viimeisenä työpäivänä. Kaksi päivää sängyssä vietettyäni pääsin toisen ongelmani kimppuun. Mikä siinä on etten minä osaa olla ilman jatkuvaa puuhailua. Suunnittelen aivan liikaa asioita, aliarvioin ajantarpeen ja lupaudun kaikkeen. Huomenna olisi videoneuvottelu ja ensi viikolla kaksi kokousta. Voi minua...

MUTTA! Olen aloittanut myös kaikkea kivaa. Ensinnäkin aloitin lukemaan Richard Dawkinsin Jumalharhaa. Pitäisiköhän laajentaa blogin repertuaaria ja tehdä kirja-arvostelu? Olen myös ostanut ihania kankaita, jotka odottavat inspiraatiota! Ole hurahtanut 20-luvun tunnelmaan ja haluaisin tyylikkään hatun. Löysin ihanan ohjeenkin siihen: http://www.sewmamasew.com/2015/06/rosabelle-hat-free-pattern-tutorial-from-elsewhen/ . Kun vain aika riittäisi!

Tänään heräsin seitsemältä tekemään läksyjä että kerkeän saada kaiken valmiiksi. Silti kirjoitan blogia yömyöhällä (minun mittapuulla). Olotilan tiivistää seuraava kuva:


Tästä syystä Ninni painuu nyt nukkumaan -->

keskiviikko 24. elokuuta 2016

Opintomatkalla Norjassa

Pari vuotta sitten vanhempi opiskelijatoveri kertoi lähtevänsä Norjaan, tarkemmin sanottuna Tromssaan, syöpäkurssille. "Oh, cool" ajattelin silloin ja tasaisin väliajoin on tuo kurssimaininta pulpahtanut mieleen. Jossain vaiheessa väikkäriopintoja aloittaessani sitten ihan oikeasti selvitin että mikä kurssi tämä oikein on, milloin se järjestetään jne. Sitten kun opiskelija- ja nykyään väikkärikollega Tiia kysyi, että pitäiskö lähtä niin se oli sillä selvä. Me lähdettäisiin syksyllä Tromssaan kahden viikon intensiivikurssille!

Tähän väliin maininta, että töissä on ollu hektistä joten en oo hirveesti ehtiny stressata koko reissua, mutta ny sentään sen verran että nousi kaks stressifinniä naamalle. Jei.

Tässä vaiheessa on kai hyvä sanoa että Tromssaan menee Oulusta suora lentoyhteys. Me menimme autolla. Tähän on montakin hyvää syytä, mutta pääasiassa: 1. hinta JA 2. epäluuloni sitä lentoyhteyttä kohtaan. Kerran olen yrittänyt lentää kyseenomaisella yhteydellä ja lentomme peruttiin huonon sään takia. Toisaalta myös itse kone oli siitä pienemmästä päästä (lue: sardiinipurkki) eli en usko, että sen kokoisella koneella on mukava lentää ku pienikin tuulenvire kääntää koneen pois reitiltä. Autoillessa tulee myös nähtyä maisemia, jotka on Suomen puolella lähinnä tasoa "meh" (vaivaiskoivua silmänkantamattomiin), mutta Norjan puolella jo ihan käypää kamaa (vuorilla oli lunta!). Suomen puolella oli sen verran autiota että ei nähty porojakaan kuin seitsemän koko matkalla! Seitsemän!
Ajoreitti, matkaan meni pysähtymisineen noin 10 tuntia.
Kurssin spektit on nopeasti sanottuna: Kurssin nimi on Molecular and Clinical Aspects of Cancer (Bio-8302). Se on kahden viikon intensiivikurssi, jossa on 6 päivää luentoja, 2  noin 30 min esitelmää per neesu (artikkeleihin pohjautuen) ja essee (6 viikkoa palautusaikaa kurssin lopusta laskien). Eli kiirettä pitää, mutta opintopisteitä ropisee samalla yhteensä 10 nopan verran.

Kurssi järjestelyistä voin sanoa sen verran, että ne on kohtalaisen hyvät - tätä kurssia on selkeästi vedetty vuosia joten tietyt jutut hoituu hyvin rutiinisti. Kauempaa tuleville opiskelijoille on tarjolla suhteellisen edullinen hotellimajoitus kurssin ajalle ja tiedotus on tullut ajallaan. Ainoa mitä olisin ehkä hieman kaivannut on käytännön asioista (e.g. pysäköinti, bussiaikataulut) tiedottaminen, mutta kyllähän nyt aikuinen ihminen itsekkin löytää (ja oppii samalla norjaa, koska kaikkea tietoa ei todellakaan ole saatavilla englanniksi). Ensimmäisenä iltana (maanantai) oli luentojen jälkeen kevyttä ryhmääntymistä paikallisen tunturin huiputuksen ja poroburgerin mättämisen muodossa. Voin kertoa, että tällainen tasamaan asukki ei pärjää tuollaisessa 75 asteen rinteessä ihan hirveän hyvin...
Laittaisin tähän nätin maisemakuvan Tromssasta Fjelheisenilta kuvattuna muttaku sumu...

Entäs ne luennot? No näin kolmen päivän (eli puolet luennoista ohi) perusteella voin sanoa että kattavia. Puhujat ovat alansa huippuja ja osaavat (ylläri pylläri) perusperiaatteet hyvin ja bonuksena vielä se, että osaavat välittää ne myös kuulijalle niin, että tämäkin ymmärtää. Ihmisinäkin ovat oikein  mukavia tyyppejä, joiden kanssa uskaltaa jopa jutella muustakin kuin luentomateriaalista (esimerkiksi oluesta)! Luennoitsijoita on niin USAsta (emeritus professori Stephen Baird, professori Eric Stanbridge, professori Channing Der ja professori Geoffrey Baird), Norjasta (professori Terje Johansen, professori Geir Bjorkroy, tutkija Tonje Fiskaa) ja yksi Suomestakin (post-doc-tutkija Tuomas Tammela). Pro-tip: älkää etsikö PubMedistä näiden henkilöiden julkaisuluetteloa, tulee vaan paha mieli ku tajuaa kuinka hyviä jotku on.
Tromssan yliopistolla oli joku näyttely meneillään, mmm-m, aivoja Ninnille.

Tässä vaiheessa pitää kyllä hieman mainostaa lisää, sillä kurssilla kävi kummallinen osallistujakato tänä vuonna (vrt. 25 opiskelijaa viime vuonna ja 9 tänä vuonna): Näin kattavaa ja hyvin syövän (biokemiallisia) perusteita käsittelevää kurssia ette Suomesta löydä tai jos jostain löytyykin niin luennoitsijat eivät ole näin huipputasoa ja kansainvälisiä. Bonuksella tällä kurssilla on myös tosi mukava ja lämmin yleishenki ja keskusteluun kannustetaan vahvasti. Ja saahan siitä nyt puolet väikkäriin tulevista opintopisteistäkin eli 10 op (ainakin Oulussa se on tällä alalla puolet vaadituista). TU-LU-KAA. Ja jos tätä nyt lukee joku enemmän syövän kliinisestä puolesta kiinnostunut niin keväällä maaliskuussa järjestetään vastaavanlainen kurssi, mutta kliinisemmällä painotuksella (se täydentää kivasti tätä syksyn molekyylipohjaista kurssia jos haluaa käydä molemmat!). 5/5, suosittelen (katsotaan muuttuko mieli tuon esseen jälkeen ku en tuosta kirjoittamisesta niin välitä :D ).

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Aikamatka ulkomaille


Hob... Memmutti - sinne ja takaisin 

Tässä kaksi päivää interreililtä palattuani on hyvä sulatella tuntemuksia. Kävin siis kahden viikon kesälomalla reilaamassa Saksa-Slovenia-Itävalta -akselilla. Aloitin Jenasta ja lopetin Wieniin, koska niissä minulla on eniten keski-eurooppalaisia kavereita, joita kävin tervehtimässä. 

Jena. Vuosi sitten kotiuduin Jenasta 8 kuukauden jälkeen takaisin Suomeen. Tuona gradulabra-aikana luonnollisesti ehdin tutustua mukaviin ihmisiin ja sen labran käytäntöihin. Nyt näin muutamia entisiä "työkavereita" ja paljon on ehtinyt vuodessa muuttua. Ihmiset vaihtuneet (tai ainakin osa), tilat vaihtuneet ja ilmapiiri vaihtunut. Oli mielenkiintoista kuulla ja kuvitella miten erilaista omakin elämä olisi, jos olisinkin jäänyt vielä kirjoittamaan graduni Saksaan tai muuten töihin. Sattumalta eräs suomalainen tutkija, joka oli 2 kk yhtä aikaa kanssani Jenassa, oli nyt myös käymässä. Hänen kanssaan oli mukava rupatella tiedemaailmasta ja ulkomailla olemisesta näin suomalaisten näkökulmasta. Me molemmat palasimme Jenan jälkeen Suomeen, mutta nyt hän on lähdössä muutamaksi vuodeksi rapakon taa töihin. Respect. Tapasin myös muutaman nyt graduaan tekevän saksalaisen ja juttelimme valmistumiskriisistä ja työelämään siirtymisestä. Kasvukysymyksiä siis ilmassa.

Ja sitten niistä muistoista! Kyllä Jena oli edelleen kaunis kaupunki ja ihmiset ihania, mutta minulle se ei tuottanut suurta kaipausta, kuten viimeksi Wien. Silti Jenassa on vahvat perinteet tieteen (varsinkin biotekniikka/optiikka/fysiikka) tekemisestä ja voin lämpimästi suositella opiskelijakaupunkia kaikille, jotka haluaisivat kokea saksalaista kulttuuria, mutteivät mennä miljoonakaupunkeihin. Jena on turvallinen about Oulun kokoinen, mutta tiiviimmin asuttu, lämminhenkinen elävä kaupunki.

Vanha kuva, kun tällä reissulla keskityin ihmisten tapailuun.

#Matkan varrella kävin myös Deutches Museumissa Münchenissä. Erittäin mukava ja iso museo, mutta itse kiersin lähinnä farmasian ja bioteknologian osastot, jotka jo tiesin. Voisin suositella kaikille, jotka harkitsevat biokemiaa ja kaipaavat kosketusta mitä kaikkea se voi pitää sisällään. Hyvin olivat popularisoineet ja mm. aspiriinin kipua hellittävä mekanismi tuli selville! Oli myös mielenkiintoinen Ginkgo-video, jossa se prosessoitiin ja tehtiin luontaistuote. Sitten tuli itselle yllättävä ilmiö vastaan! Museosta sai ostettua olutta, niin saksalaista!#

Memmu ja mitokondrio -selfie, yolo
Matkan viimeinen etappi oli tuttu ja turvallinen Wien. Siitä on jo 3 vuotta, kun palasin Wienistä Suomeen. Wienissä asuin 5 kk eli yhden Erasmus-vaihdon ajan. Tapasin nyt jälleen vanhoja vaihtokavereitani, sekä muutamia itävaltalaisia kavereitani. Oli mukava kuulla kurssikavereiden edenneen tekemään väikkäriä, tosin eräs ei-kurssikaveri, vaan paras-itis-kaveri, kirjoitti vieläkin graduaan (siellä tyylinä on 9 kk labraa +  3 kk kirjoitusta, mutta hänellä venyi - ei olla siis ainoita Suomessa keillä voivat opinnot venyä!). Siinä sitten mietittiin hänenkin kanssaan tulevaisuutta, mutta hänelllä ei ole pelkoa työllistymisen suhteen, kun asuu Wienissä, jossa biotieteet ovat korkealla. Jälleen kasvukysymyksiä. Kunnon itsetutkiskelumatka kavereiden näkemisen lisäksi. Tällä hetkellä olen kyllä tyytyväinen omaan tilanteeseeni projektitutkijana maisterin papereilla :)

Muistoja: Wien oli kuten aina ennenkin - kaunis ja välillä sateinen ja välillä liian kuuma! Ihania ihmisiä, mutta kuten Jenakin - ei minun kaupunkini. Wieniä voin suositella kyllä nuorille opiskelijoille, sillä kaupungissa riittää hulinaa ja monenlaisia puistoja ja kulinaristisia elämyksiä ja kaikkea! Helppo ja turvallinen kaupunki. Myös lapsiperheille voin suositella Wieniä. Vaan itselle se on liian iso/tiiviisti asuttu kaupunki. Mukava käydä, mutten haluaisi asua.

Tällaisia mietteitä tällä kertaa! Jos kasvukysymykset kiinnostavat, niin ottakaa yhteyttä allekirjoittaneeseen - pohditaan yhdessä :)

Liebe Grüsse,
Memmu

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Lehmä nimeltään Huomen


Yksi tämän blogin perustamiseen sysäävä tekijä oli halu kertoa biokemian opiskelusta nimenomaan Oulussa. Otsikon alla lukee vieläkin ”Oululaisten biokemistien ja biokemistiopiskelijoiden mietelmiä”. Vaikka pidän Oulua (vielä) henkisenä kotinani, täytyy minun pikkuhiljaa totutella ajatukseen, että olen nyt Itä-Suomen yliopiston leivissä. Välillä tuntuu että me A.I. Virtanen Insituutin väki olemme ylhäisessä yksinäisyydessä erillään muusta Kuopion kampuksen väestä. Tämä on fyysisessä mielessä ihan totta, sillä olemme kampusalueen laidalla omassa rinteen rakennetussa Bioteknia-rakennuksessa. Uuteen identiteettin tottuakseni päätin kertoa jostain hyvin aivilaisesta. AIVI ylpeilee huippututkimuksella, mutta Bioteknian pääovesta sisään astuttaessa vastassa ole marmoria tai muuta krumeluuria, vaan täytetty lehmä.

Kyllä. Täytetty lehmä.

Kyseessä ei ole mikä tahansa lehmä, vaan aito ja alkuperäinen Huomen. Huomenen ja AIVI:n historia ovat toisissaan kiinni, eikä yhtä olisi ilman toista. Ymmärtääkseen täytetyn lehmän alkuperän täytyy mennä ajassa taaksepäin muutamia vuosikymmeniä.

Tieteessä rakastetaan suuria voimahahmoja. Tämänkertaisen tarinan aloitamme professori Juhani Jänteestä. 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa elettiin bioteknologiabuumia, jonka nosteessa silloiseen Kuopion yliopistoon perustettiin vuonna 1987 bioteknologian professuuri, jonkä Jänne sai. Jännettä on kiittäminen sekä A.I. Virtanen –intituutista, että Huomen-lehmästä, mutta tarinaan liittyy paljon muutakin.

Neuvostoliiton romahtamista seuranneen 90-luvun laman aikaan bioteknologian piti nostaa Suomi jaloilleen. Kaikki yrittivät kuumeisesti löytää ”uutta nokiaa” aikana ennen Nokiaa. No lopultahan Suomen nosti lamasta juurikin Nokia, mutta alunperin Suomesta piti tulla aivan erilaisia innovaatioita. Piti parantaa syöpä, piti parantaa aids. Kuopiossa panostettiin tosissaan bioalan tutkimukseen ja vuonna 1989 perustettiin hammaslääketieteen kuoppaamisesta saaduilla kompensaatiorahoilla yliopiston kruununhelmi, biotieteen tutkimusinstituutti, joka nimettiin vaatimattomasti nobelisti A.I. Virtasen mukaan. Kuohuvia päästiin nauttimaan jo 1993 kun Professori Jänteen ideoimana ja suurten odotusten saattelemana Kuopion yliopiston eläinlääketieteellisessä koe-navetassa syntyi Pohjoismaiden ensimmäinen siirtogeeninen vasikka, jonka oli tarkoitus tuottaa maitorauhasissaan erytropoietiinia, eli EPO:a. EPO:n avulla voidaan hoitaa muun muassa munuaisen vajaatoiminna aiheuttamaan anemiaa. ”Kultaiselle vasikalle” annettiin mahtipontinen nimi Huomen.

Huomenta on hyvästä syystä pidetty aikansa symbolina. Lehdistö paisutteli lääkemaidon mahdollisuuksia (”miljardi markkaa kilo” –kirjoitti Helsingin Sanomat) ja useampia yrityksiä perustettiin lääkelehmien ympärille. Kuopioon virtasi sekä yksityistä että julkista rahaa. Professori Jänne sai 1994 Matti Äyräpään palkinnon, joka on Suomen arvostetuin lääketieteellisen tutkimuksen palkinto.

Kuten arvata saattaa, juhlaa ei jatkunut kauaa. Vuosituhannen loppua kohti tultaessa Suomessa alettiin muun maailman malliin kritisoida geeniteknologiaa epäeettisyydestä. Samaan aikaan Huomenta ei uskallettu tiineyttää, koska pelättiin, että siirtogeenikontruktio leviää  seuraavalla sukupolvella maitorauhasista muuhun kehoon. Monet bioteknologia-yritykset ajautuivat toimivan tuottteen puuttuessa rahallisiin vaikeuksiin. Huomen kärsi ylipainosta ja nivelvaivoista, joten se jouduttiin lopettamaan syksyllä 2001.

Huomen lehmä täytettiin, ja nykyään se seisoo Bioteknian ala-aulassa makaaberina muistutuksena ajasta jolloin bioteknologian piti pelastaa Suomi. Huomenen tarina ei kantanut pitkälle, mutta sen tuoma hetkellisen menestyksen ansiosta Kuopiolla oli nyt kokonainen tutkimusinstituutti täynnä genetiikan huippuosaamista. Joitakin yrityksiä kaupallistaa osaamista on ollut myöhemminkin, näistä kuuluisimpana professori Seppo Ylä-Hertualan geenilääkettä tuottava Ark Therapeutics, joka yritti tuota markkinoille ensimmäistä geenilääkettä. Toistaiseksi yritys ei ole onnistunut saamaan lupaa lääkkeen myyntiin, mutta Ylä-Herttuala jatkaa edelleen tutkimustaan. Instituuttilla on maailman huippua oleva kuvantamisyksikkö ja viimeisimmässä strategiassaan Itä-Suomen yliopisto valikoi neljän tärkeimmän painotusalueensa joukkoon kaksi AIVI:n nykyistä vahvuutta, kardiovaskulaarisen ja metabolisen tutkimuksen sekä neurotieteet. Instituutilla on tällä hetkellä 14 tutkimusryhmää, sekä kaksi akatemiaprofessuuria.

Tämän viimeisimmän laman alussa joku yritti taas huudella biotieteistä löytyvän uusi Nokia. Eipä sellaista ole vielä kuulunut. Pari kuukautta sitten Huomen siirrettiin paraatipaikaltaan vähän syrjemmälle portaikon alle. Olikohan kyseessä symbolinen yritys siirtää menneisyyden haamu pois uuden, paremman innovaation tieltä?

-Ninni 
Huomen vanhalla paikallaan. Kuva otettu kun allekirjoittanut tuli aikanaan Kuopioon haastateltavaksi. Pakkohan tuosta oli ottaa kuva, hämmensi sen verran paljon.




Kiinnostuneille (samalla lähteet):
AIVI:n etusivu: https://www.uef.fi/en/web/aivi
AIVI:n tutkimusryhmät: https://www.uef.fi/en/web/aivi/research
Itä-Suomen yliopiston strategisia painopisteitä: https://www.uef.fi/en/research/top-level-areas
Matti Äyräpää -palkinnon saajat kautta aikain (bongaa Oululaiset?): https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_%C3%84yr%C3%A4p%C3%A4%C3%A4n_palkinto
Huomen ikioma Wikipedia-artikkeli: https://fi.wikipedia.org/wiki/Huomen-lehm%C3%A4
Erytropoietiinista (ketäpä ei EPO kiinnostaisi, eiku..): https://fi.wikipedia.org/wiki/Erytropoietiini